2014-12-10%2010.26.41.jpg

Tässä Kolarin tyären, Suvi Teräsniskan Tule joulu kultainen biisiä kuunnellessa alkoi hymyilyttää. Mieleen tuli tämä joululehti, joka ilmestyi viime viikolla Lapin Kansan välissä. Lapin Joulu. Enpä olisi vielä syyskuussa uskonut, että täällä mie vaan valmistaudun Jouluun Lapissa. Lumen keskellä, Joulupukin naapurissa. Yhtäkkiä tuli todella onnellinen olo. Onnellinen siitä, että kuunteli omaa vaistoaan, joka käski hakeutumaan Lappiin työharjoitteluun. Vaikka idea kuulosti jopa itsestäni alkuun aika hurjalta, mutta silti.. Mie se vaan teen kaikkea tämmösiä. Suuren suuri kiitos kuuluu kyllä ehdottomasti täällä Kolarissa asuvalle Elville, joka hyvää hyvyyttään minut majoitti tänne luokseen. Puitteet on paremmat kun viiden tähden hotellissa. Olen niin otettu siitä, että täysin tuntematin ihminen on minulle näin kiltti <3 Joulumuistamisen kanssa pähkäilin pitkään, ja vihdoin viimein ehkä keksin jotakin mieluista ja mieleenpainuvaa.

Minun saamani hyvän haluan kuitenkin jakaa edelleen. Siksi päätin, että toimin hieman Joulupukin kätyrinä ja muistan minulle tärkeitä ihmisiä myös. Myöhemmin kuvamateriaalia, jos ideoistani tulee yhtään mitään. Rakas Emmu on joskus todennut, että miun päähän saamani idean ja sen toteutukseen lähtemisen välillä on tuskin puolta sekunttia aikaa. <3

Ehkäpä.

Miksipä mie valvon tähän aikaan vielä kirjottelemassa? Noh, siihenhän ei vaikuta tietenkään mitkään asiat kuten 4 tunnin päiväunet. Saattaa myös minuakin vähän jännittää reissu. Huomenna suuntaamme pikkujouluihin Pajalaan Ruotsin puolelle. Siellä luvassa tanssia ja jouluruokaa. Malttamattomana odotan millaisia pöperöitä ne ruotsalaiset tarjoavat. Meinaan ei ole ihan tavallinen joulumenuu siellä. Noin suomalaiseen verrattuna. Huomenna on täällä Kolarissa Suvi Teräsniskan konsertti. Harmittavasti päällekkäin Pajalan kanssa. Mutta tällä kertaa valitsin Ruotsin. Ei tälläistä pääse ihan heti kokemaan uudelleen :)

 

Lappi. 

Ei tätä turhaan kehuta ja sanota, että Lappiin rakastuu. Mie olen viihtynyt niin hyvin etten missään. Luonto on täällä kaunis, ihmisillä ei ole kiire ja sanotaankin, että Napapiirillä eletään tonttujen ja Joulupukin aikaa. Se on aivan totta. Jouluun on 7 yötä ja Joulupukin kätyrinä tuntuu, että kerrankin on aikaa toteuttaa kaikki villitkin ideat jouluvalmisteluissa. Kaikista parasta on, että saa tehdä muille. Sitä arvostaa enemmän kuin itse saamaansa. Tuntuu, että itse olen tänä vuonna saanut niin paljon asioita, että ei sitä hyvää enää millään riitä Jouluun asti. Mutta se on hyvä vain. Olen onnellinen tästä mitä on. Nyt.

 

2014-12-12%2014.19.54.jpg

Viikonloppuna tuli muutama Petteri vastaan matkalla Kuusamoon :)

 

2014-12-17%2010.55.39.jpg

Kotikonnun joulupuu :)

2014-12-16%2007.49.16.jpg2014-12-16%2007.47.06.jpg

Jouluvalot Kolarin kirkonkylällä :)

 

Joulu Lapissa. Mitä se sisältää? 

Se sisältää töitä. Yhdessä oloa. Seuraa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Iloa ja onnellisuutta sekä jännitystä. Myötäelämistä. Ystäviä, perheitä, Joulurauhaa. Joulupukki. 

Uusia maisemia. Ylläs. Tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Tunturi. Joulun jälkeen hevosvaellus. 

Joulu Lapissa sisältää vain ja ainoastaan uutta. Jokainen hetki ja asia on ennenkokematonta. 

Joulu Napapiirillä. Huikeata.