2014-11-06%2022.20.54.jpg

Lähtö lähenee. Maanantaiaamuna herätessä oli eka ajatus, että HUI! Lähtö on jo ens viikolla. Jännitystä ilmassa ja asioita on hoideltu. Hankintoja on tehty itselle ja autoon. Ylläolevassa kuvassa esittelen uutta ihanaa talvitakkiani, jonka tilasin Stadiumilta. Alapuolella kuvassa on uudet Adidaksen talvisaappaat, jotka saapuivat tänään. Love it <3

Myös Ooppeli sai uuden nutun talven ensimmäisenä päivänä. Eikä ollu kallis. Kiitos Lidlin :)

2014-11-11%2018.36.36.jpg

 

2014-11-10%2019.49.23.jpg

Eilen käytin myös Ooppelin öljynvaihdossa ja huollossa Öljypisteellä. Kaupan päälle sain vielä lumiharjan, kun "Lapissa saattaa olla lunta".

2014-11-10%2015.39.37.jpg

Huollon ja ostosten jälkeen piipahdettiin Veturiin kahville. Terapia-Teemu halusi tehä vähän isomman reiän kahvikuppiinsa... En tiiä mitenkä hän tässä onnistui!

 

Viikonloppu meni nopeasti ja onneksi oli vauhtia ja toimintaa sen verran, että ei ehtinyt stressaamaan ja jännittämään koko aikaa tulevaa lähtöä. Onneksi alkaa olla muistilapuista asioita hoidettu niin alkaa sen puoleen helpotttaa. Tämän viikon tavoitteena on LEVÄTÄ ja NUKKUA! Ensi viikolla se on varmaan turha toivo, koska jännitys. Näihin tunnelmiin: 10 aamua lähtöön. JAIKS!

 

2014-11-09%2015.26.57.jpg

Mitäpä lottootte, onko väsymystä ilmassa? Kuva sunnuntailta. Mahtavat silmäpussit </3

 

Loppuun vielä Monion Fans -sivustolta lainattu kuva. Miun elämä on kuulemma välillä kun elokuvasta.

2014-11-10%2018.25.52.jpg