Heipparallaa lukijat! 

Tuntuu tosi hassulta kirjoittaa, kun tiedän että tätä jopa lukeekin joku, vaikka blogia ei olekaan virallisesti vielä julkaistu. Pian on senkin aika, kun lähtö vaan lähenee. Iik ja jaiks! Keskiviikkona selviskin, että viikonlopusta tuli hieman pidempi, kun loppuviikon koulupäivät olikin etäopiskelua. Päätin käyttää ajan hyödyksi ja tehdä kaikenlaista mitä vaan ehtii ennen lähtöä. Onnistuin ja en tässä aatoksessani. Nyt on kuitenkin sunnuntai jo, ja aika on mennnyt ihan mukavasti. Eilen olin koko päivän liikenteessä ja näin ystäviä oikein pidemmän kaavan mukaan <3 Ikävä näitä tulee, vaikka en kauaa olekaan poissa.

2014-11-15%2019.58.46%282%29.jpg

Eilen illalla testailin uutta henkivakuutusta, aka heijastinliiviä. Koiruuden kanssa taplattiin pilkkopimeessä, mutta turvallinen olo oli, kun tiesi, että näkyy. 

 

Tänään sitten aloittelin jo vähän pakkaamista. Tällä hetkellä olen lähinnä heitellyt tavaroita eri kasseihin. Mutta tästä on ihan hyvä lähteä... kolme huivia, t-paita ja villasukat. Näillähän pärjää?!

2014-11-16%2011.03.30.jpg

 

Tänään olisi ehkä pitänyt saada enemmänkin aikaiseksi. On ollut hieman pitkä päivä ja jännitys ilmeisesti hiukan häiritsee, sillä heräsin aamulla jo 3.25. Päivä on ollut siis piiiiitkä ja tunnin verran iltapäivällä torkkuminen ei ole aiheuttanut suuren suurta piristymistä. Jotain oon saanut aikaan eli ottanut puhelua majoituspaikkaan Kolariin ja sopinut asioita sekä kasasin vihdoinkin repun VAPEPAn hälytyksiä varten. Toivottavasti ei tarvitse lähteä, mutta oon nyt sitten sekä henkisesti että fyysisesti ja myös virallisesti Lapin alueen valmiudessa.

2014-11-16%2013.32.38.jpg

 

Kuten mainitsin, näin eilen ystäviä usemmankin ja kyllä eräät kaksi pääsivät yllättää! Ihan muissa asioissa näimme, kun minulle heivattiin alla oleva paketti käsiin. Kyllä siinä tippa tuli linssiin, kun rakkaat näkevät vaivaa minun takia ja kasaavat tälläsen super survivor packin <3 Kyllä näillä luulis pärjäävän. Nyt on joulukalenterikin <3

2014-11-16%2011.50.06.jpg

Sen verran vielä sain tänään aikaseksi, että tein maailman helpointa ja parasta ruokaa. Tomaatti-chilipastaa ja pekoni-makkarakastiketta. Helppoa, nopeaa, ja taatusti epäterveellistä. Kuvaa en ottanut, mutta voin taata, että hyvvee oli! <3

 

Ekaa kertaa uskalsin ruveta katsomaan säätä. Huihui. Kylymähän siellä on. Meillä on just ja just käyty pakkasen puolella. Mutta ei se mitään! 

Näillä. 5 aamua lähtöön! Varmaan vielä yhden postauksen saan kirjoitettua ennen lähtöä tai matkalta.

Pian ollaan Lapissa. VOI VELJET!

puspus.

10pvs%C3%A4%C3%A4kolari.jpgiltal%C3%A4hti_kohupaljastus.jpg