2014-12-05%2012.12.53.jpg

Koko viikon olen yrittänyt keretä päivittelemään blogia! Aika vain menee ja menee eikä muka ehdi. Nyt kuitenkin työviikon päätteeksi ja linnanjuhlien jatkoja katsellessa kirjoittelen :) Toinen työviikko on pulkassa! HUH!. Kaikkea on ehtinyt tekemään ja ai, että. On niin kivaa <3


MAANANTAI

Joulukuu vaihtui ja aloitin perinteisen suklaakalenterin availun (Kiitos Anskun). Suklaisen kalenterin rinnalle aloitin myös Touhukalenterin eli liikunnallisen joulukalenterin. #touhukalenteri eka luukku sisälsi haasteen juosta portaita ylöspäin, ainakin 50 askelman verran. Heti meinasi tulla hätä kätheen, kun ei täällä Kolarisa ole kerrostaloja!!! Sitten kekkasin, että Toimarissahan on portaat. Eikun vaan työpaikalle juoksemaan portaita. Pitävät varmaan minua täällä ihan pimeänä. Mutta eipä siinä. Tehtävä suoritettu, check! Toimarissa katsoimme myös Toimintakeskuksen taidetyöpajan tuotantoa melkein 10 vuoden takaa. Oli hieno esitys ja lavastus. Tämä porukka on niin ilolla tekemässä kaikkea mihin ryhtyvät! <3

Ja iltavuoroon Kotikontuun :)

2014-12-05%2012.13.03.jpg

Muun muassa tälläistä Toimarissa tehdään. Taidanpa hankkia itelleki tämmösen!


TIISTAI

Tämän viikon työvuorot teinkin pääsääntöisesti iltavuorossa. Asumisyksikön ilta onkin touhua täynnä. Mutta mukavaa on ollut ja uusia asioita on oppinut jokaisena päivänä. Tiistaina valmistauduimme seuraavan päivän pikkujouluihin ja kirkonmenoihin. Itselläkin oli illalla pulma miten pukeutua pikkujouluihin. Mielestäni päädyin ihan hyvään lopputulokseen :) (kuva alla ;) )

2014-12-03%2015.23.57.jpg

Vaihtoehto a) pikkujouluasusteeksi.. No ei vaan. Tiistaina alkoi kunnon lumimyräkkä, joka jatkui torstaihin asti. Töistä oli vallan mukava kävellä kämpille täydellä pyryssä. Täällä on lunta! Mites siellä etelässä?



KESKIVIIKKO

Aamulla oma naama ja tukka kuntoon ja töihin ihmettelemään muiden lähtöä. Kaikki saimma ajoissa valmiiksi, ja ajoissa kirkkoon. Kolarin kirkko on jotenkin mykistävä. En ole aiemmin nähnyt kirkossa nahkapenkkejä. Tämä kolmiomalli on jokin tämän alueen juttu, sillä näin Pellossa tänään samalla tyylillä tehdyn kirkon. Kuvaa ei siitä ehtinyt nappaamaan :(

Kirkon jälkeen siirryimme viereiseen seurakuntakotiin jouluruoalle. Pöytä oli katettu hienosti ja herkkuja löytyi joka lähtöön. Päälle vielä riisipuurot. Joulun 2014 eka ruokailu hoidettu, check! Ainiin #touhukalenterin luukku sisälsi punnerruksia. Tein 20. Saunan ja ruoan päälle. Ilmankos koko loppuyö meni.. no hieman erilaissa joulukorttitalkoissa.

2014-12-04%2019.21.43.jpg

Kolarin kirkko


2014-12-03%2022.33.09.jpg

Käsi ylös kun alkaa mennä tämä neulominen vähän yli? ;)


TORSTAI

Aamulla töihin taapertaminen vei tuplasti enemmän aikaa kuin normaalisti, koska lunta riitti! Päivä töissä meni säntäilyksi eli päivän luukkukin tuli hoidettua: pidä taukoliikuntaa. Se on yhtä liikuntaa tuo miun työ. Mutta en valita, en yhtään! Saa tehdä niitä oikeita arkisia asioita oikeiden ihmisten kanssa. Viettää aikaa ja jakaa iloja ja murheita. I love my job <3

2014-12-03%2015.10.44.jpg

Lunta tulvillaan... on talvisää!

2014-12-03%2015.11.08.jpg

Kuka tunnistaa mikä elokuva ja mikä paikkakunta? ;) Tavan SANKARIT tuollakin kävivät.


PERJANTAI

Aamulla heräsin ja oli valoisaa. Pian 10 jälkeen otin Ooppelin alle ja suunnistin ulkomaille! Matka oli pitkä ja raskas. Se kesti noin 3,5 minuuttia. Perillä oli kovin erilaista. Valuutta vaihtui, mutta se ei ollut rupla. Paikallisia oli paikalla sankoin joukoin. 20 ihmistä, joista kaksi oli ruottalaisia. Mutta kaupassa myytiin asioita ruotsiksi.

2014-12-05%2011.06.11.jpg2014-12-05%2011.20.38.jpg2014-12-05%2011.06.04.jpg2014-12-05%2011.27.32.jpg

Takaisin kotiin! Tää oli jännin Ruotsin matka ikinä. Ja kummaa kun ei keikuta viikkoa reissun jälkeen!


2014-12-05%2011.41.11.jpg

Ja kyllähän mie tiesin ettei reissu ulkomaille ollu mitenkään turha! Nekin tykkää siellä tuosta vaalianpunaisesta!


Perjantai-illan työvuoro sujui rattoisissa tunnelmissa ja viikon kuulumisia kerratessa. Valmistauduimme seuraavan päivän eli tämän päivän reissuun kukin omalla tyylillään. Töissä tuli myös toooodella kuuma, sillä harjoittelin saunottamista! Tämä oli uusi ja vieras asia, mutta sain paljon vinkkejä ja käytännössä opettavaista touhua.

Töistä lähtiessä huomasin, että jesh, vihdoin on lämpötila laskenut nollaan! Kipinkapin kotio ja sauna tulille, jotta itekin pääsi työviikon "päätteeksi" kunnon löylyihin. Sohvannurkkaan lömähtämisen sijaan kaivoin sankot ja harjat esille ja pesin ooppelin! Mahtoi vastapäisen Kierrätyskeskuksen parkkipaikalla olleet miehet ihmetellä pyllistelyäni iltapimeässä. Mutta auto sai kunnon pesun ja se paljastui taas vihreän väriseksi. Olin viime viikot aivan varma, että se oli musta! Nyt kiiltää vanteetkin, niin että häikäsee. Odotellaan kevääseen niin joku ehtii nähdäkin sen kiillon. Täällä kun on niin hemmetin pimiä koko ajan.


LAUANTAI

Työviikko jatkui tänään, sillä suuntasimme Pelloon Katri Helenan keikalle. Matkalle lähtö sujui ongelmitta ja matka Pelhoon oli lyhyt, koska menimme ihan tohon naapuriin (eli 80 kilsan päähän). Pellon Rokhihallista sen verran, että täytyy nostaa hattua miehelle, joka on omalla rahalla pystyttänyt kylään hervottoman hallin, jonne hankkii kaikenlaisia tähtiä. Katri Helenan keikka oli vuoden huipennus! Ja samalla kiertueen viimeinen paikkakunta.

2014-12-06%2016.42.05.jpg

2014-12-06%2021.18.37.jpg

2014-12-06%2021.18.07.jpg

Tämän näköisenä sitä oltiin naapuripitäjän puolella :) Ruotsin rajalla vaikka messenger tahtookin aina välillä ilmoittaa miun olevan Ruotsissa :D

2014-12-06%2017.47.33.jpg

Paluubussissa oli väsynyttä porukkaa.


Illalla katoimma Linnanjuhlat. Osa juhlista meni ohi, kun tsättäilin Fasessa tätyköiden kanssa. Piti kuvia lähetellä puolin ja toisin illanvietosta. Mie sain kuvia lapsuudenkodistani ja tätykkä ja muu Savon poppoo sai kuvia miun asumiskaverista. Mummo vielä puhelimessa huijasi, että on miun kaaaaaikki Facebook-päivitykset nähnyt. Onneksi korjausta tuli, että muutama juttu vain oli näytetty. Sitähän minäkin. Kyllä tätit tietää! <3 Meinaan, että mummo se vain saattaa tulla ja tehjä perässä ne mitä mie olen tehny..


SUNNUNTAI

Ainiin, se oliki vasta huomenna. No laitan tähän vielä oman naamani, koska se liittyy kuitenkin melko olennaisesti myös huomiseen päivään.

2014-12-06%2021.19.28.jpg

Nähjään! Kiitos tästä päivästä.